keskiviikko 6. elokuuta 2014

Ikkunat tilattu

Talomme ikkunakilpailus on vihdoinkin saatu onnellisesti päätökseen. Homma venyi ja paukkui erinäisistä syistä johtuen. Yksi iso juttu oli rakennusluvassa tulleet lisävaatimukset ikkunoiden paloluokituksen suhteen. Olimme alunperin kuvitelleet, että meille riittää paloikkuna talon yhdelle sivulle, missä ollaan 3 metriä naapurin rajasta, mutta koska autokatos sijaitsee talossa kiinni, piti myös sen seinän pari ikkunaa olla palosuojattuja. Sinänsä hieman koomista, että omalta autokatokselta ja autoilta pitää suojautua, kun ei ne nyt ihan hirveän usein tuossa parkkipaikallakaan roihua... :P No mutta määräys on määräys, joten näillä mennään. Tästä johtuen meidän valinta olikin sitten melko helppo, koska todella harva ikkunavalmistaja pystyy toimittamaan noin suuria ikkunoita hyväksyttynä EI30-paloikkunoiksi.

Meille tulee puu-alumiini-ikkunat Klas1:seltä ja 2 isoa liukuovea samasta firmasta, mutta ovet käsittääkseni valmistaa Profin Oy eli ne ovat materiaaliltaan puuta, mutta pinnoitettu ulkopuolelta alumiinilla. Klas1:sen ikkunoiden hyviä puolia on se, että niissä on vain 2 pestävää pintaa eli avattavatkin ikkunat ovat valmistettu siten, ettei niissä ole kahta erillistä osaa. Muutamaan ikkunaan tulee ns. activ-pinta eli itsestäänpuhdistuvuus sekä suncool-pinnoitus auringonsuojaksi. Activin otin ikkunoihin, jotka ovat kiinteitä ja sijaitsevat sen verran korkealla, ettei niitä pystyisi helposti pesemään ulkokautta. Suncool tuli etelä-lounas -suuntaisiin ikkunoihin.

Ikkunat ovat väritykseltään sekä ulos että sisään mustat. Tämä valinta oli alusta lähtien selvä, koska toivon noiden tuovat tietynlaista ryhtiä ja ilmettä muuten valkoisten seinien joukkoon. Seuraavaksi olen yhteydessä verho- ja kaihdinvalmistajiin, koska muutamaan ikkunaan pitää jo ihan auringonvalon ja kuumuuden takia saada jotain peittävyyttä. Isojen ikkunoiden viereen meille tulee myös valmius KNX-tekniikkaan, jolla voidaan ajastaa verhojen liikkuminen.

Edit 7.8.2014 Monta asiaa ikkunoiden valinnasta jäikin eilen sanomatta tai siis kirjoittamatta, joten lisäilen niitä tähän. Hinnallisesti kaikissa saamissamme tarjouksissa liukuovet olivat samaa luokkaa eli nuo 2 isoa liukuoviseinää kustantaa meille suunnilleen saman verran kuin talon muut ikkunat yhteensä. Domuksen tarjouksessa Schücon liukuovet olivat luonnollisesti hieman kalliimmat. Muutama toimija ei tosiaan kyennyt toimittamaan meille noin isoja liukuovia, joten he karsiutuivat kisasta pois sillä perusteella. Liukuovet ovat siis melko arvokkaita, mutta emme halunneet niistä tinkiä, koska nuo ovat olleet yksi lähtökohdista Villa Sundeckin meren puoleisella seinällä.

Karmisyvyyksiä en oikeastaan edes lähtenyt missään vaiheessa sen tarkemmin speksaamaan, mutta meille tulee nyt 130mm syvät ikkunat. 380mm paksussa kiviseinässä tuohon jää siis vielä ihan mukavasti ikkunapenkkiä.

Klas1:sen etuja on se, että samaan karmiin voidaan toteuttaa kiinteä ja avattava ikuna, kun monella muulla toimijalla on pakko ottaa molemmat ruudut esim. avattavana. Avattavissa ikkunoissa tulee normaalisti 4 pestävää ikkunapintaa, mutta Klas1:llä vain 2. Tätä on vaikea selittää, mutta kannattaa tutustua, jos ikkunanpesu ei ole mieleisimpiä puuhia ;)

Suurin osa meille tulevista ikkunoista on kiinteitä ja vielä tarjousvaiheessakin tiputin mm. saunasta avattavan sivuikkunan pois ja tilalle tuli isompi kiinteä ruutu. Näin saatiin maksimoitua lasipinta ja sitä kautta mahdollisesti avautuva merinäköala.

1 kommentti:

  1. Mustat ikkunankarmit ovatkin varmasti mielenkiintoinen valinta. Tuo tuota ryhtiä, kuten mainitsitkin. Meidänkin pitäisi omakotitalon ikkunat pikkuhiljaa päättää. Tuo mieli vain muuttuu niin usein, että päätöksen tekeminen on kovin vaikeaa.

    VastaaPoista