tiistai 13. lokakuuta 2015

KUVATON FIILISTELY

Musiikki voi herättää vahvoja muistoja, aivan kuten tuoksutkin. Äsken loikoilin saunan lauteilla ja kuuntelin musiikkia. Yhtäkkiä kaiuttimista alkaa soida Milky chancen Stolen dance. Muistan tuon kappaleen todella hyvin. Se soi niin monena aamuna ja niin monena iltana, kun ajoin raksalle. Muistan, kuinka yksin ja itkua vääntäen viimeistelin lähes vuosi takaperin kellarin lattiaa valua varten pimenevässä lokakuun illassa. Muistan miettineeni, etten varmasti saa tehtyä kylpyhuoneeseen valukaukaloa styroksista riittävän hyvin ja valu epäonnistuu. Hetkeksi hylkäsin mielessäni haaveen Unidrain-kaivoista. Onneksi suomalainen sisu astui tässä vaiheessa kehiin :)

Rakentaminen on välillä tuskaa, välillä juhlaa, hetkittäin täyttä helvettiä, mutta onneksi tässäkin hommassa lopussa seisoo kiitos. Ja vesi valuu kauniisti Unidrainista viemäriin toivottavasti vielä monta vuosikymmentä.

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Betonin sävyä seinässä, vihdoinkin

Olen varmaan jossain blogin alkuvaiheessa kirjoittanut, kuinka meillä oli tarkoitus jättää eteiseen yksi seinä betonielementtipinnalle. Tuon elementin valmistuksessa kävi harmillisesti pieni moka, minkä takia ei ollutkaan mahdollista jättää pintaa näkyviin. Olen nyt muutaman kuukauden kuolannut ns. betonijäljitelmätapetteja kellariin, mutta n. 400 euron hinta on toistaiseksi pitänyt tuon pelkkänä haaveena. Nyt sitten päätin, että vetäisen seinän vanhalla kunnon Tunto Hieno -maalilla.

Meillä oli edellisessä talossa portaikon korkea seinä tehty Tunto-maalilla. Tuolloin homman hoiti ammattimaalari, mutta tänään telan varressa olin minä itse. Teippasin ensin seinien ja katon rajat maalarinteipillä. Lattian suojaus oli myös tärkeä, sillä etenkin toista kerrosta levittäessä maalia tippui lattialle.
Ensimmäiseksi telasin seinään tumman sävyn nimeltään Laava. Nurkat laitoin pensselillä. Siten maali vedeltiin leveällä lastalla ristiin rastiin. Suositus oli edetä noin neliömetri kerrallaan ja se oli ihan hyvä ohje. Maali kuivui nimittäin yllättävän nopeasti.
Muutaman tunnin kuivumisen jälkeen telasin päälle vaalean sävyn nimeltä Dolomiitti. Myös tämä kerros vedeltiin lastalla ristiin rastiin. Tämä olikin hieman vaikeampi juttu, sillä maali kuivui vielä edellistä kerrosta nopeammin ja kökkööntyi helposti lastaan. Lastasta tipahteli lattialle maalipaakkuja ja huomasin, että hetken jo kuivunutta pintaa ei enää kannata sohia.
Toisen kerroksen maalimenekki oli hieman pienempi kuin ensimmäisen. Olin tätä noin 9 m2 seinää varten ostanut kumpaakin väriä 2,7 litran purkin ja noista jäi arviolta litran verran kumpaakin väriä. Pahoittelen ihan karmeita kuvia ja kaatuneita Pentikin poroja - kuvaan kellaria paremmin, kun saan seinään pari uutta hankkimaani julistetta.


tiistai 6. lokakuuta 2015

Syyspäivä Villa Sundeckissa

Tänään on syksyn ensimmäisiä kirpakoita päiviä, jolloin aamulla oli ruohokin jo kuurassa. Siivottiin tänään kotia ja päätin pitkästä aikaa kaivaa kunnon kameran esiin ja räpsiä muutaman foton. Lähes jokaiseen kuvaan eksyi kissa, osaan kaksi... Kellarin sisustaminen on vielä täysin kesken, joten sieltä en ottanut kuvia. Pojan huoneeseen saapuu piakkoin AVA Roomin ihana pikkuparvi eli kuvaan sen sitten myöhemmin. Tässä näitä nyt olisi aikamoinen kasa, enjoy!

Kivaa syysviikon jatkoa kaikille!