keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Betonin sävyä seinässä, vihdoinkin

Olen varmaan jossain blogin alkuvaiheessa kirjoittanut, kuinka meillä oli tarkoitus jättää eteiseen yksi seinä betonielementtipinnalle. Tuon elementin valmistuksessa kävi harmillisesti pieni moka, minkä takia ei ollutkaan mahdollista jättää pintaa näkyviin. Olen nyt muutaman kuukauden kuolannut ns. betonijäljitelmätapetteja kellariin, mutta n. 400 euron hinta on toistaiseksi pitänyt tuon pelkkänä haaveena. Nyt sitten päätin, että vetäisen seinän vanhalla kunnon Tunto Hieno -maalilla.

Meillä oli edellisessä talossa portaikon korkea seinä tehty Tunto-maalilla. Tuolloin homman hoiti ammattimaalari, mutta tänään telan varressa olin minä itse. Teippasin ensin seinien ja katon rajat maalarinteipillä. Lattian suojaus oli myös tärkeä, sillä etenkin toista kerrosta levittäessä maalia tippui lattialle.
Ensimmäiseksi telasin seinään tumman sävyn nimeltään Laava. Nurkat laitoin pensselillä. Siten maali vedeltiin leveällä lastalla ristiin rastiin. Suositus oli edetä noin neliömetri kerrallaan ja se oli ihan hyvä ohje. Maali kuivui nimittäin yllättävän nopeasti.
Muutaman tunnin kuivumisen jälkeen telasin päälle vaalean sävyn nimeltä Dolomiitti. Myös tämä kerros vedeltiin lastalla ristiin rastiin. Tämä olikin hieman vaikeampi juttu, sillä maali kuivui vielä edellistä kerrosta nopeammin ja kökkööntyi helposti lastaan. Lastasta tipahteli lattialle maalipaakkuja ja huomasin, että hetken jo kuivunutta pintaa ei enää kannata sohia.
Toisen kerroksen maalimenekki oli hieman pienempi kuin ensimmäisen. Olin tätä noin 9 m2 seinää varten ostanut kumpaakin väriä 2,7 litran purkin ja noista jäi arviolta litran verran kumpaakin väriä. Pahoittelen ihan karmeita kuvia ja kaatuneita Pentikin poroja - kuvaan kellaria paremmin, kun saan seinään pari uutta hankkimaani julistetta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti